keskiviikko 24. lokakuuta 2012

Hihan treenit 23.10

Nonniin, eli täältä tulee pitkästä aikaa juttua treeneistä! Alla eilinen rata:


Prinssin kanssa meni muuten ihan mukavasti, mutta toi 5 putkeen takaaleikkaus oli alkuun vähän hankala, kunnes tajusin, että mun oma ohjaus näytti putken suun ohi. Hyvä, että sain viimein jotain palautetta takaaleikkauksista, kun ne on olleet aina mulle hankalia, mutta en ole tiennyt, että mikä mättää. Mutta siis ratkaisu on se, että ei käännä omaa kroppaa niin voimakkaasti, koska sitten se koira menee jo liian sivulle... 
8 hypylle tein molempien koirien kanssa twistin, mutta siinä tuli Prinssin kanssa aikamoinen kiire, että ehdin itse pois alta. Taikan kanssa se meni sujuvammin, koska Taikan pystyy heittämään takaakiertoon paremmin ja menemään itse valmiiksi jo vastaanottamaan koiraa sinne hypyn toiselle reunalle. Prinssin kanssa kävi kerran niin, että näytin sille vähän huolimattomasti vastakkaisella kädellä, koska olin itse jo kiitämässä eteenpäin ja sehän sitten vain kiersi hypyn eikä hypännyt ollenkaan. Pitää siis muistaa näyttää aina selkeästi eikä yrittää ennakoida! 9 puomille oli välttämätöntä vekata aika voimakkaasti, että sai koiralle suoran linjan, kun muuten se olisi hypännyt sinne ihan sivusta.

Sitten 11 hypyllä ongelmaksi muodostui Prinssin kanssa persjättö, jonka tein kyseisen hypyn jälkeen. Mun puolenvaihto oli myöhässä tai jotain niin, että koira jäi aina väärälle eli oikealle puolelle... Ja vaikka mulla olisi ollut ajoituskin jotakuinkin kohdallaan niin se ei siltikään tajunnut tulla sinne ohjaavan käden puolelle. Tota pitää siis selvästikin treenata, koska se ei jotenkin vielä osaa lukea ohjausta tuollaisessa kohdassa niin hyvin, että tajuaisi tulla oikealle puolelle. Se toimikin sitten paljon paremmin, kun lähetin sen 10 putkeen ja menin itse jo 11 hypyn taakse vastaanottamaan koiraa ja sitten kun se lähestyi hyppyä niin suuntasin oman linjan kohti 12 putken suuta. Ei tullut mitään turhia kaarroksia niin kuin persjätössä!
Taikan kanssakin persjättö jostain syystä takkuili tuossa kohtaa, sillä se teki vähän turhan laajan kaarroksen ton 11 hypyn jälkeen. Tein sen sitten samalla lailla kuin Prinssinkin kanssa ja toimi tosi hyvin! :)

Prinssiä palkkasin tosi reippaasti noilla kontaktien alastuloilla, kun sitä jäi vähän pelottamaan kontaktiesteet sen puomilta tippumisen jälkeen. Mutta ainakaan eilen se ei pelännyt niitä yhtään eikä kieltäytynyt tai mitään. Hyvä hyvä! :) Taikan kanssa kokeilin ensimmäistä kertaa tehdä kontakteja niin, etten palkannutkaan sitä joka kerta alasmenokontaktilla. Ajattelin, että jos se auttaisi kisoihinkin, kun se ei tiedä, että milloin se saa palkan. Ainakin nyt se toimi, sillä se ei varastanut kuin ehkä kerran. Olisi pitänyt miettiä aikaisemminkin tota, koska eihän se mikään ihme ole, että se ei kisoissa pysähdy, koska se tietää, että siellä ei saa koskaan palkkaa! Jos treeneissäkään ei saa joka kerta palkkaa niin voisikohan se sitten auttaa kisatilanteeseenkin, en tiedä? Mutta tällaista strategiaa ajattelin nyt kokeilla jonkin aikaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti