keskiviikko 30. tammikuuta 2013

Ratapiirroksia

Tässä vielä kaivatut ratapiirrokset kisoista!

Hyppyrata (Savioja):


  Agirata (Savioja):
 Agirata (Nyberg):

Yritin piirtää radat parhaan muistini ja kykyni mukaan, mutta kyllähän niistä tuli taas vähän erilaisia kuin mitä luonnossa olivat. Ja mittasuhteet kusee aina... Koettakaa kestää!

tiistai 29. tammikuuta 2013

Kisakuulumisia

Heips!

Taikustin kanssa käytiin Liedossa ATT-areenalla kisaamassa kolmen radan verran viime viikonloppuna :) Tuomarina kahdella ekalla radalla oli Anne Savioja ja viimeisellä radalla Johanna Nyberg. Yllätyksekseni kaikilta radoilta napsahti nolla, joten saatiin meidän ensimmäiset triplanollat! :)) Ihan uskomatonta, Taika oli supertaitava!
 Vauhti oli kaikilla radoilla ihan jees, ekalla radalla olisi ollut vielä parempi vauhti, jos Taika ei olisi liukastunut tokan hypyn jälkeen käännöksessä. Ei siinä onneksi mitään sen kummempaa sattunut, pari sekuntia siihen ehkä vain meni ylimääräistä aikaa. Radat olivat aikas kivoja ja haastetta löytyi varsinkin tokalta radalta, jossa testattiin putkijarruja ja kaikkea muuta mukavaa :) Sijoituttiinkin ihan kivasti: ekalla radalla 8. sija, tokalla 7. ja kolmannella 9. Eikä sinne kärkeenkään niin hirveästi ollut matkaa, mutta ainahan sieltä löytyy joku vähän nopeampi koirakko. Taikusti kuitenkin meni niin lujaa kuin vain pääsee, niin olen siihen tosi tyytyväinen <3 Nyt meillä on mun laskujen mukaan 14 nollaa, joten kaksinkertaiset SM-nollat ovat jo kasassa.

Prinssin kanssa olisi sunnuntaina tarkoitus mennä kokeilemaan uudestaan kisaamista 2-luokassa. Ensimmäinen yritys meni ihan pieleen, ekat kakkosten kisat korkattiin siis Janakkalassa 19. pvä, mutta eihän siitä mitään tullut. Prinssi oli ihan kaheli ja mä en osannut ohjata... Toivottavasti sunnuntaina löydettäisiin vähän parempi fiilis radalle!

lauantai 5. tammikuuta 2013

Videopostia

Tässä siis vielä video eilisistä kisoista. Videoita voisin laitella useamminkin, jos jaksaisin, mutta youtube lataa näitä niin tuskallisen hitaasti, että hermot menee... :) 

Kokonaisuudessaan rata oli siis ihan jees, mutta noita paria tiukkaa käännöstä ei kannata katsoa :D Tyyppi ei ihan tajua vihjettä, että nyt olisi tarkoitus mennä eri suuntaan. Näköjään treenilistalla on nyt paljon käännösten harjoittelua! Vauhti ei ollut ihan semmoista kuin se on treeneissä, mutta nuorella koiralla sitä tulee kokemuksen ja varmuuden myötä lisää. Kun nyt Taikaa muistelee, niin se oli tosi hidas ykkösissä ja kakkosissa ja vauhtia alkoi tulla vasta viime kesänä. Joten kyllä mä uskon, että Prinssiltäkin jossain vaiheessa löytyy se sama turbovaihde, joka sillä on treeneissä. Ja kisoissa aina vähän jännittää niin sekin vaikuttaa :) Mutta katsokaapa kontakteja ja keppejä!  <3


Kakkosiin!

Tänään oltiin kisaamassa hyvin lyhyesti Vantaan Ojangossa. Tarkoituksena oli kisata yhteensä kolme rataa, mutta Prinssi meni ja nappasi SERTin jo heti ekalta agiradalta niin enempää ei sitten päästykään kisaamaan :) Toki oltaisiin voitu tulla joskus myöhään iltapäivällä uudestaan kakkosluokkiin kisaamaan, mutta ei huvittanut ihan lähteä ajamaan uudestaan, kun matkoihin menee jo edestakaisin melkein pari tuntia ja kun ohjaajakin on vielä vähän puolikuntoinen (flunssa ei vieläkään ihan ohi...). 
Palkinnoille ei tällä kertaa päästy (4.sija), koska aika ei ihan riittänyt kärkeen parin levinneen kaarroksen takia... Muuten rata oli kelpo menoa, sillä 2on2off- kontaktit oli upeat ja kepit meni tosi mukavasti! Kontakteilla onnistui just semmoinen nopea vapautus, jota ollaan treenattu viime aikoina paljon eli siten, että aikaa ei tuhraannu siihen pysähtymiseen mitenkään alyttömästi, vaan rata virtaa sujuvasti eteenpäin. Ja keppejä ei ole enää tarvinnut pelätä kisoissa, koska Prinssukka hakee ne tosi nätisti ja tuntuu, että ne on ihan yksi sen lemppariesteistä! :) Keinulla on sama juttu: nyt sitä ei ollut kisaradalla ollenkaan, mutta tehtiin sitä lämppäesteenä ja poju oli aivan innoissaan menossa käskemättäkin keinulle, vaikka se piti kamalan rämähdyksen.

Tästä se lähtee tai oikeastaan jatkuu ja kakkosiin olisi tarkoitus mennä varmaankin parin viikon päästä! Vähän vain on haikea olo, kun miettii, että seuraavan kerran saatan olla ykkösissä vasta n. kahdeksan vuoden päästä, koska uutta koiraa en ole hankkimassa noiden kaveriksi aikoihin. Kaksi koiraa on ihan maksimi pieneen opiskelija-asuntoon, johon todennäköisesti olen muuttamassa lähiaikoina. Ja mikäs tässä kisaamassa noiden huippukavereiden kanssa! :)

tiistai 1. tammikuuta 2013

Vuosi 2012 pulkassa

Nyt on aika taas palautella mieleen viime vuoden tavoitteita ja saavutuksia.Tavoitteita ei nyt ihan kauheasti tule mieleen, mutta varmasti jotain semmoisia on tullut tehtyä.

Taikan kanssa tavoitteena oli päästä ensimmäisiin SM-kisoihin, jonne sitten päästiinkin, kun saatiin sm-nollat kasaan huhtikuun lopulla eli reilu kuukausi ennen kisoja. Kisat meni paremmin kuin ikinä olisin voinut kuvitella, sillä joukkuekisassa tehtiin nolla ja meidän joukkue sijoittui lopulta kahdeksanneksi :) Yksilökilpailu oli myös hieno kokemus ja tuloskin ihan kelvollinen: 5rv + yliaikaa. Finaaliin ei siis sillä kertaa ollut menemistä, mutta eipä se ollut varsinaisesti tavoitteenakaan. 

Agirotu Kuopiossa oli kesän toinen upea kokemus ja siellä yllettiin Taikustin kanssa avoimen sm:n finaaliin asti! Taika ei ollut mennyt ikinä niin kovaa radalla ja olin aivan äimistynyt Taikan vauhdista ja finaalipaikasta. Kuten tuloksista näkyy, Taikan etenemä oli agiradalla 4.18, joka on edelleenkin meidän kovin agiradan etenemä :) Finaali tosin loppui lyhyeen, kun Taika loukkaantui heti radan alussa törmättyään A-esteeseen :( Harmittihan se aivan suunnattomasti, kun ei ikinä päästy tekemään rataa loppuun asti, mutta suurin huoli oli koirasta ja sen kunnosta. Onneksi pahempaa ei sattunut ja Taika käveli jonkin ajan päästä jalallaan taas normaalisti. 

Agirodun jälkeen oli vuorossa parit "normaalit" kisat, joista napattiin yllätykseksemme molemmista agisertit! Sertit eivät olleet missään vaiheessa meillä edes tavoitteena, joten ne olivat mukava yllätys, vaikka Taikasta ei voi agilityvaliota tullakaan, kun siihen tarvitaan myös se H näyttelyistä.

Viimeinen kesän "big event" oli piirimestaruuskilpailut Järvenpäässä elokuun lopulla. Joukkuekilpailusta meille tuli tulokseksi 5rv kepeiltä ja yksilökilpailusta toiselta radalta tuli 10rv ja toiselta nolla. Kokonaissijoitusta en nyt muista, mutta muistan, että oma fiilis ei ollut ihan kohdillaan tuolloin. Jotenkin agility ei enää vain huvittanut, kun yo-kirjoitukset ja kaikki ahdistivat taka-alalla. Toisekseen meillä oli jo monet isot kisat takana ja energiat alkoivat olla vähissä kesän lopulla. Niinpä tein päätöksen, että pidän taukoa jonkin aikaa Taikan kanssa ja yritän löytää motivaation uudelleen. Sillä välin kisattiin Prinssin kanssa pari kisat. Tauko teki meille hyvää ja löysin kadonneen motivaation syksyllä.

Yleisesti Taikan tuloslistaa katsoessa voi huomata positiivisen kehityksen etenemissä sekä suoritusvarmuudessa. Nollien määrä on selkeästi kasvanut loppuvuotta kohti, minkä kertoo sekin, että saatiin sm-nollat kasaan jo tämän vuoden puolella. 

Prinssin kanssa aloiteltiin kisaura Janakkalassa 16.9 ja muutamissa kisoissa tuli käytyä. Kaksi LUVAA tähän mennessä siis haalittuna ja kolmas piti hakea 29.12 Vantaalta, mutta ohjaajan sairastumisen takia jouduttiin jäämään kisoista pois.

Taikan kaikki 3-luokan kilpailut (lukuunottamatta joukkuekilpailuita, jotka ovat epävirallisia kisoja ja 16.12.12 kisoja, jotka eivät ole vielä ehtineet mukaan rankingiin)
pvm paikka lk tyyppi osall. tuomari kisa
(klo)
sij. aikav. ratav. m/s lisät. agi-
pist.


11.11.2012Helsinki3hyppyrata29MINNA RÄSÄNENC (17:25)---n/a-0

11.11.2012Helsinki3agilityrata34MINNA RÄSÄNENA (16:30)4-0,8903.69-19

11.11.2012Helsinki3hyppyrata32MINNA RÄSÄNENB (14:50)1411,02103.02-3

14.10.2012Kirkkonummi3agilityrata33ASKO JOKINENB (14:10)9-0,8303.90-16

14.10.2012Kirkkonummi3agilityrata34ASKO JOKINENA (13:10)14-5,9753.92-3

14.10.2012Kirkkonummi3hyppyrata32JOHANNA WÜTHRICHC (12:10)9-5,1304.18-13

07.10.2012Vantaa3agilityrata36TUIJA KOKKONENC (13:35)23-4,06103.57-1

07.10.2012Vantaa3agilityrata43ASKO JOKINENE (12:35)240,7453.86-1

07.10.2012Vantaa3hyppyrata32ASKO JOKINEND (11:20)7-7,5104.80-14

25.08.2012Järvenpää3hyppyrata45HEIDI VIITANIEMIB (n/a)14-3,300n/a
11

25.08.2012Järvenpää3agilityrata46HEIDI VIITANIEMIA (n/a)23-8,9610n/a
1

12.08.2012Vihti3agilityrata40ANNE SAVIOJAA (15:00)4-6,2204.08SERT-A20

12.08.2012Vihti3agilityrata42HENRI LUOMALAB (13:45)---n/a-0

12.08.2012Vihti3hyppyrata38HENRI LUOMALAC (12:40)8-7,2604.28-13

28.07.2012Janakkala3hyppyrata20MARTTI SALONENC (12:50)90,1103.62-5

28.07.2012Janakkala3agilityrata30MARTTI SALONENB (11:15)3-6,8603.80SERT-A21

28.07.2012Janakkala3agilityrata28MARTTI SALONENA (09:30)---n/a-0

30.06.2012Kuopio3agilityrata110KATARINA VIRKKALAC (08:00)22-5,9904.18-12

17.06.2012Jyväskylä3agilityrata215
A (n/a)---n/a
0

03.06.2012Salo3hyppyrata22HENRI LUOMALAF (n/a)---n/a-0

03.06.2012Salo3agilityrata28HENRI LUOMALAE (n/a)10-0,9403.42-15

06.05.2012Vihti3hyppyrata27SEPPO SAVIKKOC (16:55)110,0803.77-4

06.05.2012Vihti3agilityrata32SEPPO SAVIKKOB (15:55)148,2353.01-3

06.05.2012Vihti3agilityrata29SEPPO SAVIKKOA (14:55)---n/a-0

28.04.2012Lohja3hyppyrata22RITVA HERRALAC (12:45)142,48103.38-3

28.04.2012Lohja3agilityrata24RITVA HERRALAB (11:15)6-8,9004.01-17

28.04.2012Lohja3agilityrata28RITVA HERRALAA (09.40)5-9,5003.95-18

22.04.2012Vantaa3agilityrata42HENRI LUOMALAC (10:30)30-0,3953.30-1

22.04.2012Vantaa3agilityrata49JOHANNA NYBERGA (09.10)---n/a-0

22.04.2012Vantaa3hyppyrata41JOHANNA NYBERGB (08.00)16-2,7303.87-10

07.04.2012Lieto3hyppyrata45ANNE SAVIOJAC (n/a)246,8453.10-1

07.04.2012Lieto3agilityrata48JARMO JÄMSÄB (n/a)---n/a-0

07.04.2012Lieto3agilityrata40ANNE SAVIOJAA (n/a)281,2010n/a-1

24.03.2012Hyvinkää3agilityrata33HENRI LUOMALAA (14:10)11-1,9703.42-15

24.03.2012Hyvinkää3agilityrata37HENRI LUOMALAB (13:00)235,4052.96-1

24.03.2012Hyvinkää3hyppyrata32HARRI HUITTINENC (11:55)8-1,0503.89-13

18.03.2012Hyvinkää3hyppyrata28HEIDI VIITANIEMIH (16:30)171,5553.30-2

18.03.2012Hyvinkää3agilityrata34HEIDI VIITANIEMIG (15:20)90,0603.44-6

18.03.2012Hyvinkää3agilityrata27HEIDI VIITANIEMIF (14:20)154,1053.18-3

03.03.2012Lohja3agilityrata29RITVA HERRALAA (12:30)---n/a-0

03.03.2012Lohja3agilityrata34RITVA HERRALAB (10:50)18-2,5203.63-12

03.03.2012Lohja3hyppyrata29RITVA HERRALAC (09.00)146,8853.16-3

28.01.2012Lieto3hyppyrata31JOHANNA NYBERGC (18:30)184,9053.40-2

28.01.2012Lieto3agilityrata33JOHANNA NYBERGB (17:20)115,4103.25-5

28.01.2012Lieto3agilityrata32JOHANNA NYBERGA (16:10)87,5553.11-6

21.01.2012Lohja3hyppyrata15ANNE VIITANENB (15:20)---n/a-0

21.01.2012Lohja3agilityrata13ANNE VIITANENA (13:30)314,32100.03-9

22.10.2011Hyvinkää3hyppyrata31VESA SIVONENC (n/a)---n/a-0

22.10.2011Hyvinkää3agilityrata41KATARINA VIRKKALAB (n/a)132,030n/a-4

22.10.2011Hyvinkää3agilityrata34KATARINA VIRKKALAA (n/a)---n/a-0

15.10.2011Riihimäki3hyppyrata39HENRI LUOMALAC (n/a)236,9352.80-1

15.10.2011Riihimäki3agilityrata42HENRI LUOMALAB (n/a)6-4,7903.59-18

15.10.2011Riihimäki3hyppyrata37HENRI LUOMALAA (n/a)---n/a-0

01.10.2011Janakkala3hyppyrata22KARI JALONENC (12:20)61,3703.53-7